Tavoitteenamme on luoda maailman paras työpaikka, jossa jokainen pystyy hyödyntämään vahvuuksiaan.

Kumppanina paras, Pipelife
© Levälampi Photography

Tavoitteenamme on luoda maailman paras työpaikka, jossa jokainen pystyy hyödyntämään vahvuuksiaan.

#työyhteisö

Pipelife on tutkitusti Suomen paras teollinen työpaikka. Tavoitteemme on vieläkin korkeammalla, sillä haluamme luoda maailman parhaan työyhteisön, jossa ihmiset loistavat tekemisen keskiössä. Meillä työ ei ole rasite, vaan se energisoi ihmisiä heidän toteuttaessaan osaamistaan hymy huulillaan. Meillä jokainen osallistuu oman työn, työyhteisön ja yhtiön kehittämiseen. Toiminnan kehittäminen ja oppivan organisaation toimintatapa ovat meillä jatkuvia prosesseja, joihin kaikki osallistuvat oma-aloitteisesti.  

Toimintaamme ohjaavat kulttuuri ja arvot

Pipelife Finland on vahvasti arvojohdettu yritys. Kulttuurimme on rakentunut vuosien työllä, yhdessä oppien ja vaikeuksien kautta voittoon. Siinä on tarvittu hyvää johtamista, systemaattisuutta, suomalaista sisua ja hurttia huumoria. Me tiedämme, että työnteko voi olla hauskaa. Tavoitteemme tulla maailman parhaaksi työpaikaksi ei ole itseisarvo. Tärkeintä on matka, jota tehdään yhdessä oivaltaen, palautetta antaen ja vastaanottaen ja sitä kautta joka päivä kehittyen. Kun jokainen kantaa kortensa kekoon, rakennamme yhdessä kulttuuria, joka tekee työyhteisöämme paremmaksi joka päivä. Olemme kumppaneina parhaita asiakkaidemme lisäksi myös toisillemme.

- Mia Siltala, HR manager / Head of culture and employee experience

Mia Siltala

Töihin Pipelifelle? Katso avoimet työpaikat tai jätä avoin hakemus.

Pipelife on tutkitusti Suomen paras teollinen työpaikka.
© Levälampi Photography

Paras teollinen työpaikka

Pipelife on tutkitusti Suomen paras teollinen työpaikka. Aiemmat sijoitukset ovat kuitenkin vasta alkua. Tavoitteenamme on luoda maailman paras työyhteisö.

Johtaminen Pipelifella
© Levälampi Photography

Johtaminen Pipelifella

Tavoitteena on saada jokainen käyttämään työssään omia vahvuuksiaan ja osaamistaan yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Työntekijät kohdataan yksilöinä

Työntekijät kohdataan yksilöinä

Pipelifella kaiken tekemisen keskiössä on ihminen. Menestyksemme perustuu jokaisen työntekijän vahvuuksilla pelaamiseen.


Tutustu myös

Oivallustoiminta kehittää organisaatiokulttuuria

Oivallustoiminta aloitettiin Pipelifella toimitusjohtaja Kimmo Kedonpään aloitteesta vuonna 2006. Oivallustoiminnan tarkoituksena on maksimoida päätöksentekovalta suoraan sinne missä työ tehdään. Oivallusten kirjaaminen on kaikille tasapuolinen tapa vaikuttaa oman työn tekemiseen ja työyhteisöön. Kuluneiden vuosien aikana oivaltaminen on kehittynyt osaksi Pipelifen kulttuuria ja arkipäivää. Oivalluksia kirjataan nykyisin vuositasolla noin 2000 kappaletta.

Pipelife on saavuttanut paljon oivalluksien avulla. Tuhannet kehitysajatukset vievät toimintaa ja kulttuuria eteenpäin. Jo pelkästään työturvallisuuteen liittyviä oivalluksia tehdään vuositasolla noin 300 kappaletta. Monet oivalluksista ovat käytännön työtä helpottavia, mutta osalla oivalluksista voi olla myös merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Vuonna 2019 tehtiin Pipelifen historian 20 000:es oivallus.

Jo 20 000 kehitysideaa

Pipelifelle MENESTYSTÄ GPTW-TUTKIMUKSESSA

Great Place to Work® Finland julkisti Suomen parhaat työpaikat 2018 16.02.2018 Helsingissä. Pipelife Finland sijoittui Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa toiseksi. Pipelife osallistui työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja luottamusta mittaavan tutkimuksen keskisuurten yritysten (50-499 työntekijää) sarjaan.

Pipelife osoittaa jälleen sijoituksellaan, että hyvä työpaikka voi toimia myös valmistavassa teollisuudessa. Pipelife Finland on työpaikka, jossa viihdytään, oivalletaan ja saadaan aikaan tulosta. Pipelife sijoittui mukana olleista teollisen alan yrityksistä korkeimmalle sijalle.

    - Hyvä johtaminen on Pipelifen kulttuurin kulmakivi, johon jokaisella Paiplaiffarilla on oikeus. Hyvä johtaminen varmistetaan johtamiskeskusteluilla ja jokaisen Paiplaiffarin kouluttamisella ja palautekulttuurilla. Palautteella on Pipelifella erityisasema. Se nähdään niin sisäisesti kuin ulkoisesti kehityksen polttoaineena, ja sitä annetaan ja kerätään aktiivisesti. Johtaminen on Pipelifella palveluammatti, kertoo Pipelifen toimitusjohtaja Kimmo Kedonpää.

PIPELIFE FINLANDILLE TOINEN SIJA SUOMEN PARHAAT TYÖPAIKAT -KILPAILUSSA

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Jaa sivu:

Lataukset

Tutustu Pipelifen materiaaleihin. Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tuotteet

Pipelifen tuotevalikoima on nähtävillä tuotetietokannassa.

Usein kysyttyä

Olemme koonneet vastaukset usein kysytyille kysymyksille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä