Yhteisövastuu

Pipelife luo kestävämpää huomista myös tuleville sukupolville. Olemme aktiivinen osa yhteisöä, niin toimipaikoillamme kuin toimialallamme. Hyvinvoivat työntekijät ovat parhaita oman yhteisönsä kehittäjiä ja turvaajia. Toiminnassamme pyrimme jatkuvaan kehittämiseen yksilöiden hyvinvoinnin, toiminnan tehostamisen, ympäristönsuojelun ja taloudellisen kilpailukyvyn näkökulmasta. Olemme jäsenenä toimialamme merkittävissä yhdistyksissä ja kehitysverkostoissa, ja niiden myötä mukana kehittämässä toimialaa niin Suomessa kuin Euroopassa. 

Mukana yhteiskunnan rakentamisessa

Pipelife Finland tuntee vastuunsa suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä ja rakentamisessa. Olemme vastuullinen toimija koko toiminta-alueellamme, niin toimipaikoillamme kuin työmailla, joihin toimitamme ratkaisujamme. 

Tavoitteenamme on tarjota työntekijöillemme hyvä työpaikka. Työpaikka, jossa ymmärretään ihmisten erilaisuus voimavarana, ja jossa on mahdollisuus kehittyä ja kehittää. Tyytyväinen työntekijä antaa hyvän asiakaskokemuksen ja takaa laadukkaat tuotteet, sekä edesauttaa omalla toiminnallaan paikallisten yhteisöjen ja toimialan kehittymistä.  Tutustu Pipelifeen työpaikkana tarkemmin täältä.

YT-messut 2019

Sosiaalisen vastuun ohjelma

Olemme luoneet Sosiaalisen vastuun -ohjelman, jossa määritellään kaksi kehitysaluetta, joihin ensisijaisesti kohdistamme sosiaalisin perustein annettavan tukemme. Näiden ensisijaisten kehitysalueiden avulla pyrimme kanavoimaan panoksemme kohti suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kehittämistä. 

Sosiaalisen vastuun -ohjelma 

Sosiaalisen vastuun -ohjelmassamme on kaksi kehitysaluetta, joihin kohdistamme sosiaalisin perustein annettavan tukemme:

  1. Vesien suojelutyön tukeminen
  2. Nuorten mielenterveystyön tukeminen

Olemme tehneet lahjoituksia vuosien varrella muun muassa Suomen mielenterveys ry:lle, Sylva ry:lle, Pelastakaa lapset Ry:lle, Uusi lasten sairaala ry:lle ja Ronald McDonald lastentalosäätiölle.

Lahjoitusten lisäksi olemme laittaneet myös ”kädet multaan” mm. K-Kalapolut talkoissa (tutustu 2019 kohteeseen ja 2021 kohteeseen). Lisäksi olemme olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa uutta kalatietä vaelluskaloille (tutustu 2022 kohteeseen).

Kehitysalueet on päivitetty 9/2025.

Sosiaalisen vastuun ohjelma

Sidosryhmäsuhteet

Olemme mukana toimialamme yhdistyksissä ja kehitysverkostoissa. Haluamme kehittää toimialaamme niin Suomessa kuin Euroopassa. Aktiivinen osallistuminen mahdollistaa vuoropuhelun, yhteistyön ja kehittämisen eri sidosryhmien kanssa.

Pipelife on jäsenyrityksenä seuraavissa yhdistyksissä

Lisäksi teemme yhteistyötä oppilaitosten kanssa tarjoten opiskelijoille mahdollisuuksia opinnäyte- ja harjoitustöiden toteuttamiseen Pipelifen aitoihin kehityskohteisiin liittyen. 

Sidosryhmäsuhteet

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä sähköpostitse

Jaa sivu:

Lataukset

Tutustu Pipelifen materiaaleihin. Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tuotteet

Pipelifen tuotevalikoima on nähtävillä tuotetietokannassa.

Usein kysyttyä

Olemme koonneet vastaukset usein kysytyille kysymyksille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä