Oulun pohjoisen alikulun hulevesien viivytys

18. lokakuuta 2016

Kohteen tiedot

Tukkukumppani Onninen Oy

Urakoitsija Kreate Oy

Loppuasiakas Oulun kaupunki

Hyvästi tulvat – yhteistyöllä piste Oulun pohjoisen alikulun tulvimiselle


Oulussa Rautatienkadun ja Kajaanintien risteyksen eli pohjoisen alikulun tulvat ovat saaneet viime vuosina julkisuutta lehtien palstoilta. Rankkasateiden aiheuttamalle tulvimisongelmalle haettiin pysyvää ratkaisua yhteistyössä Oulun veden, Onnisen, Pipelife Finlandin ja WSP Finlandin kanssa.

Toimivan ratkaisun löytyminen kohteeseen oli haastavaa vastaanottavan hulevesiverkoston rajallisen vastaanottokapasiteetin ja asennuspaikasta johtuvien tekijöiden vuoksi. Asennuspaikan teki haastavaksi rajallinen asennustila, junaradan läheisuuden takia.

Ratkaisu löytyi Pipelifen hulevesijärjestelmästä, jonka avulla viivytetään alikulun kupeeseen suunnitellulle hulevesipumppaamolle tulevia hulevesiä. Suunnittelun ja toteutuksen tavoitteeksi otettiin, että Pipelife Stormbox hulevesikaseteista ja Jenga-kaivoista rakennettu viivytysjärjestelmä ratkaisee tulvaongelman iäksi.

    - Hulevesijärjestelmän mitoituksen lähtökohdaksi otettiin, ettei kyseinen paikka tulvisi enää koskaan, Pipelifen tuotepäällikkö Mika Ervasti valottaa suunnittelun lähtökohtia.

    - Todellisuudessa käytimme sadan vuoden toistuvuusaikaa sadantaennusteissa, joten todennäköisyys tulvimiselle on varsin pieni. Tavoitteena on ettei kohde tulvisi enää, kertoo Sari Pietilä WSP Finlandista.

Viivyttäminen todettiin nopeasti ainoaksi mahdollisuudeksi suojella Pohjoinen alikulku tulvimiselta.

    - Vastaanottavan verkoston kapasiteetin kasvattaminen arvioitiin kohtuuttoman kalliiksi vaihtoehdoksi kaupungin keskustaympäristössä. Tämän vuoksi pelkästään pumppaamon kapasiteetin nosto ei olisi auttanut tilannetta. Selvityksissä viivyttäminen osoittautui varsin edulliseksi vaihtoehdoksi, joten sillä saavutettiin myös etua asiakkaan näkökulmasta, kertoo Pietilä.

Kohteen tulvaongelmaa on käsitelty paikallismediassa laajasti, niin uutis- kuin mielipide sivuilla.

    - Onpa kohde aiheuttanut muutaman korvausvaatimusoikeudenkäynninkin, joten kohteen onnistumisella on monia seuraajia, Ervasti kertoo.

Pipelife hulevesijärjestelmä asennettiin kohteeseen kesällä 2016. Pipelife toimitti kohteeseen hulevesien viivytysjärjestelmän kalvoituksineen ja kalvojen hitsaustöineen. Kohteeseen asennettiin 1064 Stormbox kasetista koostuva viivytysjärjestelmä, joka ympäröitiin vedenpitävällä kalvoituksella. Kokonaisuuteen kuului lisäksi JENGA-PE-kierresaumaputkella toteutetut virtauksensäätökaivot. Kohteen hulevesijärjestelmä on toteuttu Pipelifen Raineo® hulevesien hallintajärjestelmään kuuluvilla tuotteilla.

Hanke suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä WSP-Finlandin ja Onnisen Pohjois-Suomen Inframyynnin kanssa. Kohteen urakoinnista vastasi Kreate Oy.

Lisätietoja

Contact images FI

Mika Ervasti

Tuotepäällikkö

+358408453206

Lataukset

Tutustu Pipelifen materiaaleihin. Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tuotteet

Pipelifen tuotevalikoima on nähtävillä tuotetietokannassa.

Usein kysyttyä

Olemme koonneet vastaukset usein kysytyille kysymyksille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Jätä soittopyyntö

Soittopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse
Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä sähköpostitse