Vaativatkin mittatilaustyöt valmistuvat joustavasti Joensuussa

06. heinäkuuta 2022 | 3 min lukuaika

Pipelifen Joensuun tehtaalla valmistuu mittatilauskaivoja ja PE-erikoisosia sekä julkisen että yksityisen sektorin rakentajille. Monet tuotteista vaativat valtakunnallisestikin merkittävää erikoisosaamista. Tärkeintä Pipelifelle on, että asiakkaan ongelmaan saadaan juuri oikeanlainen ratkaisu.

– Valmistamme Joensuun kaivoyksikössä nimensä mukaisesti muovikaivoja. Sen lisäksi valmistamme paineputkiyhteitä ja vuokraamme sekä myymme puskuhitsaus- ja sähköhitsauskoneita, kertoo Pipelifen Itä-Suomen aluepäällikkö Erkki Sonninen.

Tuotantoprosessi aina tarjouspyynnöstä valmiin tuotteen toimitukseen asti on Pipelifella tarkasti mietitty. Käytännössä suurin osa työstä on asiakkaiden ongelmien ratkaisemista.

– Asiakkailta tulee tarjouspyyntö, joka käydään läpi ja jonka perusteella tehdään tarjous. Jollakin syklillä tämä tarjous muodostuu tilaukseksi ja tuotanto ottaa siitä sen jälkeen vastuun. Meidän raaka-aineemme tulevat omilta tehtailta. Pohjoisesta tulevat putket ja muut osat, Sonninen summaa.

– Käytännössä me leikkaamme erilaisia kappaleita ja liitämme ne hitsaamalla yhteen. Jonkin verran on sitten valmiitakin osia, mitä liitetään vain asiakkaille valmiiksi helpottamaan työmaalla tehtävää työtä. Kaikki, minkä voi tehdä hallissa hallituissa olosuhteissa, kannattaa siellä tehdä. Se on asiakkaan etu, painottaa Pipelife Joensuun tuotantovastaava Esa Saarelainen

Paikallinen tehdas on iso etu

Joensuun Vesi on ollut Pipelifen asiakas jo pitkään. Joensuun Vesi on Joensuun kaupungin liikelaitos ja ylläpitää yhteensä satojen kilometrien mittaista vesi- ja viemärijohtoverkostoa. Kunnossapidettävää siis riittää ja uutta rakentuu koko ajan. Pipelifen paikallisesta tehtaasta on etua niin suunnittelun kuin toteutuksenkin saralla.

– Pipelifella on pitkä yhteistyötaival Joensuun kaupungin ja Joensuun Veden kanssa. Se on totta kai iso etu, kun tehdas on tässä lähellä, sanoo Joensuun Veden työpäällikkö Janne Pakarinen.

– Jos saneeraamme esimerkiksi vanhaa putkilinjaa ja joudumme tekemään kulmamuutoksia, niin hyvä puoli tässä on se, että saamme Pipelifen kautta tehtyä erilaisia putkilinjoja mittatilaustyönä, Pakarinen jatkaa. 

Haastavatkin työt ovat tervetulleita

Asiakkaiden ongelmien ratkaisemisen ja perustarpeiden täyttämisen lisäksi Pipelifella pyritään toteuttamaan spesifimmätkin toiveet.  

– Asiakkaallahan on lähestulkoon aina joitakin omia toiveita. Osa toteutetaan ja osa taas on sellaisia, että ne toteutuvat meidän tuotteilla jo muutenkin. Ylämyllyllä tehdään töitä niin paljon kuin keretään. Kyllä siellä on aina sopivasti kiirettä, mutta kaikki tietävät ja hoitavat hommansa hyvin itsenäisesti. Otamme hyvin mielellämme myös haasteita vastaan, Saarelainen hymyilee.

– Pipelife on ollut meille luotettava kumppani. Heidän kanssaan hommat ovat onnistuneesti sujuvasti, Pakarinen kiteyttää.

Pipelifen Joensuun tehdas

Jaa sivu:

Lisätietoja

Contact images FI

Erkki Sonninen

Avainasiakaspäällikkö

+358405321606

Lataukset

Tutustu Pipelifen materiaaleihin. Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tuotteet

Pipelifen tuotevalikoima on nähtävillä tuotetietokannassa.

Usein kysyttyä

Olemme koonneet vastaukset usein kysytyille kysymyksille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä