Choose your region
YHTEYSTIEDOT | Suomi
Menu

Tutustu meihin!

Pipelife esittelee kesän 2018 aikana työntekijöitään. Kysyimme heiltä, minkälaista työnteko on Suomen parhaimmassa teollisen alan yrityksessä. Lue sarjan kolmas osa alta:

Laadunvalvonta, Haaparannan tehdas

Olen Riikka, ja toimin Haaparannan tehtaalla laatupäällikkönä. Vastaan laboratorion toiminnasta ja laadunvalvonnasta, ja siitä, että testaukset tulevat standardien tai asiakkaiden vaatimusten mukaisesti tehtyä. Pipelife Finlandin osalta minun tehtäviini kuuluu ISO9001 laatujärjestelmän vaatimat asiat, esim. toimintakäsikirjan ylläpito ja laatuauditoinnit. Vastuullani ovat myös Haaparantaan tulevat reklamaatiot.

Olen työskennellyt täällä nyt noin kolme vuotta. Vuonna 2014 hain Haaparannan tehtaaseen vuoroesimiehen paikkaa, johon en kuitenkaan tuolloin päätynyt. Haastatteluissa keskustelu kääntyi laadunvalvonnan tehtäviin, ja kuukautta myöhemmin tulinkin tänne laadunhallinnan työharjoitteluun. Tästä jäin labraan töihin, ja siitä siirryin myöhemmin laatupäälliköksi. Koulutukseltani olen insinööri (ylempi amk, elektroniikan tuotantotekniikka amk, kunnossapito ja johtaminen yamk).

Täällä jokainen päivä on erilainen, aina ei etukäteen tiedä mitä tulee tänä päivänä tekemään. Yleensä töihin tullessa luen ensimmäisenä tuotannon päiväkirjan, johon tuotannon työntekijät kirjaavat mitä linjoilla on edellisten vuorojen aikana tapahtunut. Tuotanto ja siihen liittyvät laatuasiat ovat aina tärkeimpänä työlistalla. Päiviin kuuluu myös paljon eri ohjeiden (turvallisuus- ja työohjeet) päivittämistä ja ylläpitoa, tuotannon poikkeamaraporttien seurantaa ja selvittämistä. Toimenkuvani on todella monipuolinen, ja työnkuvan rajoja ei ole määritetty kovin tiukaksi. Täällä saa ja osaltaan pitääkin toimia myös oman tontin ulkopuolella. Verraten laboratoriotyöhön laatupäällikön päivän tehtävät vaihtelevat paljon ja päivittäisiä rutiinitöitä on suhteessa vähän. Tekemistä on paljon, ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on hyvin oleellista ja toisinaan haastavaakin. Hienoa on, että täällä osataan itse paljon, ja monet haasteet saadaan itse ratkaistua. Aina löytyy myös joku, joka on valmis auttamaan silloin, kun oma tieto ei riitä.

Tykkään olla täällä töissä todella paljon. Jopa maanantaiaamuisin tuntuu kivalle lähteä töihin, ja aina innolla odottaa että mitähän tämä päivä tuo tullessaan. Ja tämä pätee jokaiseen toimipaikkaan – aina on lämmin vastaanotto ja tuntee olonsa tervetulleeksi. Työkaverit ovat mukavia, ja yleensä meillä on töissä hauskaa. Kaikkien mielipiteitä kuunnellaan, täällä saa sanoa, jos on jostain eri mieltä. Erilaisuutta kunnioitetaan, ja kaikkien ajatuksia pidetään tärkeinä. Yhdessä sovitaan mitä tehdään, ja siihen myös pyritään yhdessä.

Toivon, että saan olla täällä pitkään. Paljon tapahtuu uutta, ja odotan mitä kaikkea muutokset tuovat mukanaan. On mielenkiintoista nähdä, miten toiminta kehittyy. Pipelife on työpaikkana positiivisesti haastava, ja teollisuuden alalla erilainen työyhteisö. Täällä ei olla jäykkiä eikä kangistuta kaavoihin, ja töitä tehdään tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa.

Markkinointi, Oulu

Olen Santra, ja työskentelen Pipelifella markkinointikoordinaattorina. Aloitin työskentelyni Pipelifella kesäkuussa 2016.

Työskentely Pipelifella on aidosti mukavaa. Työpäiväni koostuvat yleensä erilaisten markkinointimateriaalien työstämisestä, sekä verkkosivujen ja some-kanavien päivittämisestä. Saan tehdä työtä mistä pidän. Tässä on sopivasti haastetta sekä mahdollisuus oppia ja oivaltaa. Työnkuva on laaja, mutta se ei haittaa, sillä saan itse suunnitella työpäivieni kulun. Työkaverit ovat ihania ja aina voin luottaa siihen, että työkavereiden tuki on saatavilla. Ei täälläkään maailma aina täydellinen ole, mutta Pipelife erottuu edukseen siinä miten asiat käsitellään ja hoidetaan. On ilo työskennellä tällaisessa työyhteisössä, jossa kaikkia kuunnellaan ja kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Luotan siihen, että meillä osataan tehdä hyviä päätöksiä, jotka kantavat hedelmää myös tulevaisuudessa. Toivon, että saan työskennellä täällä pitkään.

Pipelifen arvot näkyvät parhaiten arjen pienissä jutuissa. Täällä kaikki ovat saman arvoisia. Ketään ei nosteta jalustalle, eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Ei ole väliä mille toimipaikalle menet vierailulle, aina on lämmin vastaanotto. Kaikki ovat valmiita auttamaan, jos apua pyytää. Täällä on ymmärretty, että jokaisen työpanos on tärkeä ja että meillä kaikilla on yhteinen päämäärä. Meillä on töissä paljon värikkäitä persoonia ja jokaiselle pyritään antamaan tilaa käyttää omia vahvuuksiaan. Mielestäni tämä on ehdottomasti Pipelifen yksi suurimmista voimavaroista.

Olen onnellinen, että saan olla yksi paiplaiffareista. Arvostan tätä tapaa tehdä yhdessä, toisiamme kunnioittaen. Se ei valitettavasti ole itsestäänselvyys joka työpaikalla, mutta täällä sitä on ymmärretty vaalia.

Tutustu-meihin
Riikka-300x200
Santra-300x200