Toimialan kehittämishankkeet

Pipelife on mukana kehittämässä toimialaamme yhdessä muiden alan osaajien kanssa. Olemme aktiivisesti huolehtimassa toimialamme tulevaisuudesta kemianteollisuuden, muoviteollisuuden, sekä LVI- ja vesihuoltotoimialan yhteistoimintaryhmissä niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Suomessa olemme mukana kehittämässä ja ylläpitämässä muun muassa standardointia, alan koulutus- ja pätevöintijärjestelmiä, yhteistä kuluttaja- ja vaikuttajaviestintää, sekä kehittämässä toimialan yhteistä vastuullisuustyötä ja yhteistyösuhteita kansainvälisiin järjestöihin.

VESILAITOSTEN DIGITALISOINTI -HANKE

"Älykkäät verkoston hallintaratkaisut voivat auttaa vesilaitoksen päätöksenteossa. Ne optimoivat vesilaitosten kustannuksia pumppauksessa tai kemikaalikustannuksissa ja auttavat kohdistamaan investoinnit ja ennakoivan huollon voimavarat riskiperusteisesti alttiisiin verkoston kohtiin. Tämä hanke on meidän näkökulmastamme mielenkiintoinen, sillä tyypillisesti parhaat innovaatiot syntyvät verkostojen leikkauspisteissä. Me luotamme siihen, että tämän hankkeen kaltaisessa monen toimijan kehitysverkosto pystymme yhdessä kehittämään vesilaitoksen tarpeisiin parhaiten soveltuvia ratkaisuja", kertoo Pipelife Finland Oy:n CIMO Marko Heikkinen.

WWF, K-ryhmä ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry järjestivät 3.8.2019 Hollolan Ylösjoen varrella talkootapahtuman, jossa kunnostettiin lisääntymispaikkoja alkuperäiseksi todetulle taimenkannalle. Uhanalaiset taimenet eivät ole pitkään aikaan päässeet kutemaan Ylösjoen varrelle, koska vanhat betoniset tierummut ovat estäneet niiden vapaan nousun kutupaikoille. Taimenien kulkua hankaloittaneet tierummut vaihdettiin uuteen erikoisvalmisteiseen tierumpuun. Perinteiseen tierumpuun verraten uudessa tierummussa on huomioitu taimenien kulku muokkaamalla tierummun alaosaa siten, että kalat pääsevät nyt esteettömästi kulkemaan kutupaikoille.

Muoviputkien hitsaamisen laadunvalvontajärjestelmä

Muoviputket ovat suosittu materiaali viemäri- ja paineputkiverkkoja rakennettaessa. Muoviputkien hitsaamisen liitostyön laadun kehittämiseksi Suomeen on perustettu muoviputkien hitsaamisen laadunvalvontajärjestelmä, josta vastaa muoviputkien hitsaamisen neuvottelukunta (NK).

Muoviputkien hitsaamisen laadunvalvontajärjestelmällä pyritään PE- ja PP-putkien pusku- ja sähköhitsauksen koulutuksen yhtenäistämiseen ja hitsaajien koulutuksen riittävään laatutasoon. Lisäksi hitsaukseen pätevyyden omaavista yrityksistä ja hitsaajista pidetään julkista rekisteriä.

Järjestelmä on rakennettu Muoviteollisuus ry:n toimesta yhteistyössä Vesilaitosyhdistyksen, Suomen vesiosuuskuntien liiton, Koneyrittäjät ry:n, Infra Ry:n, Inspecta Sertifiointi Oy:n ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Lue lisää ja hakeudu mukaan koulutukseen täältä. 

Muoviputkien hitsaamisen laadunvalvontajärjestelmä

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Jätä soittopyyntö

Soittopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse
Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä sähköpostitse

Jaa sivu:

Lataukset

Tutustu Pipelifen materiaaleihin. Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tuotteet

Pipelifen tuotevalikoima on nähtävillä tuotetietokannassa.

Usein kysyttyä

Olemme koonneet vastaukset usein kysytyille kysymyksille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme p. +358 30 600 2200 tai jätä yhteydenottopyyntö.

Jätä soittopyyntö

Soittopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse
Yhteydenottopyyntö Pipelifelle
Otamme sinuun yhteyttä sähköpostitse